| .:. PIKAUUTISET 6 uusinta |Lisää| |
|
04.05.2008, 14:16 --
Fincross etsii uutta isäntää -- Tuomo Seppänen
|
Kuten olette huomannut on fincross-sivusto ollut huonolla päivityksellä. Joten lienee aika vaihtaa isäntää. Allekirjoittanut mielii vähentää työtaakkaansa. Fincross on vuosien saatossa kerännyt suuren lukijajoukon, joiden varaan innokas tekijä voi rakentaa menestyvän sivuston. Kuitenkin on niin, ettei Suomi nimisessä valtakunnasa motocross-aiheisilla nettisivuilla rikastu, mutta sinnikäs ja työtä pelkäämätön kaveri kyllä jonkinlaisille palkoille pääsee. Mikäli asia kiinnostaa ottanet yhteyttä allekirjoittaneeseen ja neuvotellaan jatkosta. Terveisin Tuomo Seppänen 0400 710245 tuomo.seppanen@fincross.fi
|
|
20.04.2008, 19:42 --
Märkä keli pilasi kisan Espanjassa -- Tuomo Seppänen
|
Jatkuva sade sotki suunnitelmat motocrossin MX1- ja MX2-luokkien toisessa MM-osakilpailussa Espanjan Bellpuikissa sunnuntaina. Pienempi, MX2-luokka ajoi mutavelliksi muuttuneella radalla suunnitellut kaksi erää, mutta MX1-luokan kakkoserä jouduttiin peruuttamaan ajajien vaatimuksesta. Isomman luokan ensimmäisessä erässä sijalle 22. kaasutellut Antti Pyrhönen (kuvassa) totesi kilpailun olleen puhtaasti arpapeliä.
>>Lue lisää...
|
|
09.04.2008, 19:02 --
Seistolan nilkassa sittenkin murtuma -- Tuomo Seppänen
|
Valkenswaardissa nilkkansa telonut Matti Seistola joutuu pitämään näillä näkymin neljän viikon sairasloman. SRS-Hondan ykköskuskin nilkasta paljastui tarkemmissa tutkimuksissa pieni murtuma. Seistola kuulee häntä hoitavan lääkärin tuomion huomenna. Mikäli neljän viikon ajotauko pitää paikkansa tulee Seistola missaamaan vielä kolme-neljä MM-osakilpailua. Alkukaudesta hyvässä vedossa ja vauhdissa ollut Seistola saanee heittää hyvästit MX2-luokan kärkikuusikkoon sijoittumiselle.
|
|
06.04.2008, 7:42 --
Jussi Nikkilä hyvässä vauhdissa motocrossin MX3-luokan MM-avauksessa. -- Tuomo Seppänen
|
Jussi Nikkilä avasi hyvin motocrossin MX3-luokan MM-sarjan. Ruutanasta kotoisin oleva Nikkilä kaasutteli omassa karsintaryhmässään yhdeksänneksi Espanjan Talavera de la Reinassa ajetun avauskilpailun karsinnoissa. MX2-luokan EM-avaus kisataan samalla kertaa. Tommi Mäkinen selvitti karsinnat, mutta Harri Kullaksen tie nousi pystyyn.
>>Lue lisää...
|
|
06.04.2008, 7:40 --
Molemmat suomalaiset selviytyivät jatkoon motocrossin MM-avauksessa. -- Tuomo Seppänen
|
SRS-Hondan suomalaisajaja Matti Seistola sai tehdä täyden päivätyön selvitäkseen mukaan motocrossin MM-avaukseen Hollannin Valkenswaardissa. Perinteikäs rata oli raskaassa kunnossa kolme viikkoa jatkuneiden sateiden pehmittämänä ja sen sai MX2-luokassa ajava Seistola tuta rankemman jälkeen. Nilkkansa treeneissä telonut kangasalalainen keskeytti omassa karsintaerässään ja joutui hakemaan finaalipaikan Last Change erän kautta. Seistolan puristus riitti lopulta erän neljänteen sijaan ja paikka finaalieriin irtosi täpärästi, sillä erän kuusi nopeinta kelpuutetaan mukaan loppukilpailuun. Myös Delta-Suzukia MX1-luokassa ajava Antti Pyrhönen esiintyy sunnuntain loppukilpailussa.
>>Lue lisää...
|
|
01.04.2008, 10:09 --
Matti Seistola starttaa MM-sarjaan ennakkosuosikkien joukossa. -- Tuomo Seppänen
|
Italialaisen SRS-Honda Motocrosstiimin ykköskuljettajana toimiva 25-vuotias Matti Seistola aloittaa neljännen täyden kautensa motocrossin MM-sarjassa. Viime vuonna MX2-luokassa kahdeksanneksi sijoittunut kangasalalainen lukeutuu alkavan kauden ennakkosuosikkeihin tässä pienemmässä kokoluokassa. Isommassa MX1-luokassa nähdään myös suomalaisväriä, sillä Antti Pyrhönen palaa kehiin. Tällä kertaa Suzukin sarvissa.
>>Lue lisää...
|
|
| .:. X-MARKKINAT |
Onko Sinulla myytävää/ostettavaa? Markkinapaikallemme voit jättää
ilmoituksen ilmaiseksi.
X-markkinoille
>>
|
| .:. ARTIKKELIT |
|
|
|
|